Yatzy säännöt
Helppo noppapeli Yatzy on noussut maailmalla monen suosikkipeliksi. Se sai alkunsa jo 1950-luvulla Yhdysvalloissa, ja sen jälkeen peli levisi joka puolelle maailmaa. Tämä noppapeli on viihdyttänyt suomalaisiakin pelaajia jo lukuisten vuosien ajan. Mikä olisikaan sen rennompi tapa viettää aikaa kuin heittämällä muutaman pelin Yatzya yhdessä perheen tai ystävien kesken. Jos Yatzyn säännöt ovat sinulla vielä hukassa, olet saapunut juuri oikealle sivulle.
Mikä on Yatzy?
Yatzy on helppo noppapeli, jota voi pelata 2-6 pelaajaa kerralla. Se sopii tosin myös yksin pelattavaksi, mutta tällöin pelaaja pelaa itseään vastaan ja tavoittelee omaa henkilökohtaista ennätystään. Parhaimmillaan peli on kuitenkin moninpelinä, ja silloin tavoitteena on kerätä pistetaulukkoon enemmän pisteitä kuin vastustajat.
Miten sitä pelataan?
Yatzyn voi aloittaa kuka tahansa pelaajista. Tarkoituksena on heittää aina viittä noppaa kerralla ja tavoitella jotakin pistetaulukosta puuttuvista noppayhdistelmistä. Vuoronsa aikana pelaaja saa heittää noppia kolme kertaa. Hän voi halutessaan ensimmäisen heiton jälkeen joko heittää kaikki nopat uudelleen, lukita jotkin nopista tai lukita kaikki nopat. Kaikkia heittovuoroja ei ole pakko käyttää, vaan sitten kun pelaaja on tyytyväinen tulokseensa, se kirjataan ylös ja vuoro siirtyy seuraavalle.
Jos pelaaja lukitsee jotkin nopista, saa hän seuraavalla heitolla muuttaa mielensä ja heittää uudelleen haluamansa nopat. Niitä ei siis lukita pysyvästi. Heittovuoron jälkeen tulos kirjataan pistetaulukkoon siihen ruutuun, johon pelaaja itse haluaa. Jos tulos ei sovi mihinkään ruutuun, tulee valinnaiseen ruutuun merkitä nolla pistettä.
Yatzy säännöt lyhyesti
Yatzy säännöt ovat yksinkertaisesti kuvattuna seuraavanlaiset:
- Heitä viisi noppaa kerrallaan.
- Saat halutessasi heittää uudestaan vielä kahdesti haluamasi määrän noppia.
- Kirjaa tuloksesi valitsemaasi ruutuun Yatzy taulukossa.
- Yatzya pelataan, kunnes koko taulukko on täytetty. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa.
Pelin aloitus ja kulku
Aivan pelin alussa kaikkien peliin osallistuvien nimet kirjataan taulukkoon. Näin tiedetään, mikä ruutu on kenenkin oma, jotta ei mennä sekaisin heitetyissä tuloksissa tai pisteissä. Tämän jälkeen valitaan pelin aloittava pelaaja. Aloittaja voidaan joko päättää itse tai sitten voidaan heittää noppaa siitä, kuka saa suurimman silmäluvun.
Tämän jälkeen pelin aloittaja saa heittää viittä noppaa maksimissaan kolme kertaa tavoitelleen jotakin taulukon noppayhdistelmistä. Tulos kirjataan pistetaulukkoon ja vuoro siirtyy seuraavalle myötä päivään.
Yatzy taulukko
Yatzy taulukosta löytyy kaksi eri osaa, eli yläosa ja alaosa. Niistä löytyy hieman erilaisia noppayhdistelmiä pelattavaksi. Tutustutaan niihin vähän tarkemmin seuraavaksi.
Taulukon yläosa
Yatzy taulukon yläpuoli on siitä mielenkiintoinen, että siitä voi saada itselleen jopa 50 pisteen bonuksen. Sen saa napattua itselleen, mikäli onnistuu saamaan vähintään 63 pistettä kasaan yläosan yhdistelmistä. Yläosan pisteet lasketaan noppien silmälukujen perusteella.
Yläosasta löytyvät seuraavat kohdat:
- Ykköset
- Kakkoset
- Kolmoset
- Neloset
- Viitoset
- Kuutoset
- Välisumma: Tähän lasketaan yhteen kaikkien pisteiden summa
- Bonus: Tähän saa merkitä 50 pistettä, mikäli välisumma on vähintään 63.
Taulukon alaosa
Taulukon alaosasta löytyvät monimutkaisemmat noppayhdistelmät.
Alaosasta löytyvät seuraavat kohdat:
- Yksi pari
- Kaksi paria
- Kolme samaa
- Neljä samaa
- Pieni suora, eli numerot 1, 2, 3, 4 ja 5
- Iso suora tai suuri suora, eli numerot 2, 3, 4, 5 ja 6
- Täyskäsi, eli kolme samaa silmälukua ja pari
- Sattuma, eli mikä tahansa silmälukujen summa
- Yatzy, eli viisi samaa silmälukua
Mitkä ovat Yatzy maksimi pisteet?
Jotta Yatzyssa saisi pelin maksimipisteet, tulee pelaajan heittää paras mahdollinen tulos joka ikisellä heitolla. Tämä siis periaatteessa tarkoittaisi hyvin monen Yatzyn heittämistä, ja vielä eri numeroilla. Jos näinkin hyvä tuuri käy, saa pelaaja silloin maksimipisteet, jotka ovat 1 535 pistettä.
Pisteidenlasku
Yatzy pelissä pisteidenlasku suoritetaan aina jokaisen pelivuoron päätteeksi. Tällöin kustakin yhdistelmästä saa tietyn määrän pisteitä. Taulukon yläosasta pisteet merkitään aina niin, että se on nopan silmälukujen antama summa. Kun yläosa on täytetty kokonaan, lasketaan yläosan pisteet omaan ruutuunsa. Jos yhteenlaskettu summa on vähintään 63, merkitään vielä 50 pistettä bonukseksi.
Alaosasta lasketaan myös pisteet silmälukujen perusteella. Pieni suora tuo 15 pistettä, iso suora 20 pistettä ja Yatzyn heittämällä voi saada pelin toisen 50 pisteen bonuksen. Tämän jälkeen yläosan ja alaosan pisteet lasketaan yhteen ja voittaja saadaan selville.
Yatzy pelin muunnelmia
Yatzy peli on saanut myös lukuisia eri muunnelmia vuosien varrella. Kaikki niistä perustuvat kuitenkin peruspeliin ja ovat siis pohjimmiltaan samanlaisia. Jos haluat kuulla lisää Yatzysta ja sen muunnelmista, löydät kaikki tarvittavat tiedot yatzysta täällä.
Pakko Yatzy
Pakko Yatzy on perinteistä Yatzya haastavampi. Tässä versiossa nimittäin heitetään taulukkoa ylhäältä alas ja pisteet tulee merkitä järjestyksessä. Pelaajien tulee siis osua heti oikeaan tai muutoin ruutuun merkitään nolla pistettä.
Kuuden nopan Yatzy
Tämä kulkee myös nimellä Maxi Yatzy. Tätä peliä pelataan kuudella nopalla, mikä tarkoittaa myös useampia noppayhdistelmiä. Taulukko on siis hieman erilainen, ja siitä löytyy esimerkiksi täyssuora, kolme paria, viisi samaa, talo ja sauna. Taulukon yläosasta tulee saada vähintään 84 pistettä ollakseen oikeutettu 50 pisteen bonukseen. Yatzysta saa poikkeuksellisesti 100 pistettä.
Yatzy-strategiat
Yatzyyn ei ole olemassa yhtä ainoaa strategiaa, eikä strategiat takaa koskaan voittoja, sillä kyseessä on tuuriin perustuva peli. On kuitenkin muutamia hyviä vinkkejä, joiden avulla voit onnistua pelaamaan voitokkaammin.
- Pyri täyttämään taulukon yläosaan paljon pisteitä jo pelin alkumetreiltä lähtien.
- Älä merkitse yläosaan tai Yatzyn tilalle nollaa pistettä turhan aikaiseen, jotta et menetä tilaisuuttasi saada bonuksia.
- Lukitse aina ne nopat, joiden avulla voit saada optimaalisimman tuloksen pelikierrokselta.
UKK
Mikä on Yatzyn maksimi?
Yatzyn maksimipisteet ovat 1 535 pistettä. Tämä voidaan saavuttaa heittämällä paras mahdollinen tulos joka ikiseen taulukon kenttään.
Paljonko Yatzyssa pitää saada että saa bonuksen?
Yatzy taulukon yläosasta tulee peruspelissä saada vähintään 63 pistettä, jotta on oikeutettu bonukseen. Kuuden nopan Yatzyssa vastaava pistemäärä on 84.
Mitä Yatzy tarkoittaa?
Yatzy tarkoittaa suosittua noppapeliä, joka tunnetaan myös nimillä Jatsi, Yahtzee ja Yacht. Pelin nimellä ei tietojen mukaan ole mitään syvällisempää merkitystä.