Viking Lotto
Vuodesta 1993 asti pelattu Viking Lotto aloitti taipaleensa Pohjois-Euroopan maiden omana yhteislottoarvontana. Mukaan olivat lähteneet Suomen lisäksi Islanti, Norja, Tanska ja Ruotsi.
Ensimmäiset seitsemän vuotta nämä maat pelasivat peliä keskenään kunnes vuosituhannen vaihteessa Viro liittyi myös Viking Loton pelaajamaihin. Tämän jälkeen pelin levinneisyys on edelleen laajentunut 2000-luvulla ja mukaan ovat tulleet Belgia, Liettua, Slovenia ja Latvia. Kotimaiseen perinteiseen lottoomme nähden Viking Lotto sisältää enemmän erilaisia voittoluokkia ja numeroita käytetään pelissä laajemmin. Valittavia numeroita on tosin vähemmän ja päävoitto irtoaa saamalla kuusi numeroa sekä lisänumeron oikein.
Keskiviikkoisin tapahtuva Viking Loton arvonta on säilyttänyt suosionsa. Arvonnan siirtämistä jollekin toiselle päivälle ei ole käytännössä koskaan ollut edes suunnitelmissa. Viikonloput on pyhitetty kunkin maan omille kansallisille lottopeleille. Keskellä viikkoa pelattava yhteispeli sopii kaikille osallistujamaille erinomaisesti.
Viking Loton kuponkiin ruksitaan kuusi vapaasti valittavaa päänumeroa 48 vaihtoehdosta. Lisäksi pelaajan tulee valita yksi lisänumero eli yhteensä seitsemän numeroa. Päävoiton saa, mikäli onnistuu veikkaamaan kaikki numerot oikein ja toiseksi suurimman voiton saa arvaamalla kuusi päänumeroa oikein. Pienimmät voitot tarjoillaan joko kolmella oikealla päänumerolla tai lisänumeron oikein veikanneille.
Sekä päävoitto että pienemmät voitot ovat Viking Lotossa suurempia kuin kansallisessa lotossamme. Tämä johtuu suuresta pelaajamäärästä. Mikäli on kiinnostunut suurvoitoista, tarjoavat kansainväliset nettikasinot mahdollisuuden voittaa jättipotteja, jotka ovat jopa suurempia kuin Viking Loton suurimmat potit. Suuret voittosummat perustuvat näissäkin tapauksissa suureen osallistujamäärään. Nettikasinoiden arvontoihin osallistuu pelaajia ympäri maailman. Viking Lotossakin pelaajien määrä on kymmenkertainen verrattuna perinteiseen suomalaiseen lottoon. Suuri osallistujamäärä tarkoittaa luonnollisesti suurta kuponkimaksukertymää, jonka perusteella voitot muodostuvat. Viking Loton tuotot eli voittojen jälkeen yli jäävät kuponkimaksut jäävät osallistujamaiden viranomaisten käyttöön.
Viking Loton historia ja kehitys
Lottokansa sai ensimmäisen kerran jännittää Viking Loton arvontaa keskiviikkona 17. maaliskuuta 1993. Koko tätä edeltävän vuoden oli käyty yhteistyöneuvotteluita Viking Lottoon alkuvaiheessa osallistuvien maiden kesken. Eri maiden rahapeliviranomaiset päätyivät nimeen Viking Lotto ja tavoitteeksi asetettiin huomattavasti suurempi pelaajamäärä kuin jokaisen omaan oman kansallisen loton pelaajamäärä. Tämä mahdollistaisi huomattavasti suuremmat voitot, mikä houkuttelisi puolestaan lisää pelaajia Viking Loton pariin.
Uudella pelillä pyrittiin toki myös kasvattamaan eri maiden rahapeliorganisaatioiden rahatuloja. Mallia Viking Lottoon haettiin suurvoittoja tarjoavista lotoista, joita pelattiin Etelä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Näiden jättipottipelien tarjoamiin satojen miljoonien eurojen voittoihin ei Viking Lotossa pystytty vastaamaan, mutta Viking Loton voittosummat päihittävät osallistujamaiden kansallisten lottopelien voittosummat mennen tullen.
Siirryttäessä ajanlaskussa uudelle vuosituhannelle, liittyi Viro osaksi Viking Lotto -järjestelmää ja alkoi myydä kansalaisilleen pelikuponkeja Viking Lottoon. Tämän jälkeen kului melko tasan yksi vuosikymmenen ennen kuin seuraavat Baltian maat eli Latvia ja Liettua liittyivät Viking Lottoon. Tässä vaiheessa pelille mietittiin uutta nimeä, sillä Viking Lotto viittasi joidenkin mielestä liiaksi Pohjoismaihin. Kaikkien hyväksymää uutta nimeä ei koskaan keksitty ja Viking Lotto sai jatkaa vanhalla nimellä. Suomen viranomaiset harkitsivat pelin nimen suomentamista muotoon Viikinki Lotto, mutta tästäkin ajatuksesta luovuttiin.
Arvonta on Viking Lotossa kaikkien yhteinen ja suurin päävoitto on luonnollisesti sama kaikille pelaajille. Pelin säännöt ja ohjeet ovat lähes täysin yhtenevät kaikissa osallistujamaissa, mutta joissakin pienempien voittojen yksityiskohdissa eri maiden peliviranomaisten laatimat säännöt poikkeavat toisistaan. Tällainen toiminta on ollut sallittua yhteisesti sovittujen raja-arvojen puitteissa, mutta tiukempaa yhtenäisyyttä on esitetty Viking Loton sääntöihin. Vuonna 2021 pyrittiin tekemään yhtenäistämistä ajavia muutoksia, mutta lopputuloksena saatiin kesäkuussa 2021 päätökset toisesta yhteisestä voittoluokasta.
Viking Loton pelirivin hinnoittelu on ollut tasaisen nousevaa. Hinta alkoi 0,25 eurosta ja nousi vuosikymmenen kuluessa 0,40 euroon. Tästä eteenpäin hinta nousi vuosikymmenen aikana 2010-luvulle tultaessa 0,80 euroon saavuttaen lopulta nykyisen yhden euron hinnan.
Onnennumeron käyttö Viking Lotossa vuosina 2004 – 2017
Yksi poikkeuksellinen piirre Viking Lotossa oli vuosina 2004 – 2017 käytössä ollut onnennumero. Onnennumero toimi niin sanottuna onnenpotkuna, joka kasvatti voittosummaa huomattavasti, mikäli se sattui osumaan voittoriville. Onnennumeron käytön aikana arvottiin erillinen onnennumero ennen varsinaisia pelinumeroita. Onnennumeron käytöstä ei tarvinnut erikseen maksaa, vaan kaikki pelikupongit saattoivat hyödyntää arvottua onnennumeroa. Jos onnennumero ilmeni myös varsinaisen arvonnan yhtenä numerona, Viking Loton kokonaisvoittopotti nousi reippaasti.
Tavallaan onnennumero oli eräänlainen lisänumero, joka ei kuulunut varsinaiseen arvontaan. Onnennumeron avulla saattoi voittaa suurempia voittoja, mutta onnennumeron puuttuminen kupongilta ei estänyt päävoiton saamista kokonaisuudessaan.
Onnennumeron käyttö vaati erillisen rahaston keräämistä pelikuponkien maksuosuuksista. Mahdolliset onnennumeron avulla saadut lisävoitot kustannettiin tästä yhteisestä rahastosta. Rahaston suuruus kasvoi ja sen myötä voittojen suuruudet kasvoivat myös viikoittain, mikäli onnennumeroilla saadut voitot jäivät pieniksi. Onnennumeron käyttö kuitenkin päättyi vuoden 2017 uudistuksien yhteydessä.
Viking Loton peruspeli
Peruspelillä tarkoitetaan nykyisessä Viking Lotossa kuudesta voittonumerosta ja yhdestä vikingnumerosta koostuvaa peliriviä. Voittonumeroiden tulee olla väliltä 1 – 48 ja vikingnumero puolestaan lukujen 1 – 5 väliltä. Peruspelin ohella voi pelata myös järjestelmäpeliä ja tällöin valitaan enemmän numeroita riippuen valitusta järjestelmäpelistä. Järjestelmä tarjoaa aavistuksen parempia voittomahdollisuuksia, mutta hintaa kupongille kertyy helposti paljon enemmän. Voitot järjestelmäpelissä ovat samoja kuin normaalissa peruspelissä.