
Sisällysluettelo
Nettipelaaminen muuttuu nopealla aikavälillä – se mikä oli viime vuonna uusinta uutta, on tänään mennyttä ja pitkälti arkistoihin siirrettyä, paitsi totta kai ne pelit, jotka ovat löytäneet faninsa. Muuten nettipelaamisen valikoima kasvaa valtavaa vauhtia joka viikkoa, ja jokaiselle pelaamaan haluavalle varmasti löytyy omat suosikkinsa – niin nettikasinoilta kuin muutenkin digipeleistä.
Esimerkiksi Galaksino casino on kehittynyt koko olemassaolonsa ajan. Jos et ole käynyt Galaksinon sivustolla pitkään aikaan, niin ehkä nyt olisi aika, sillä sen verran on sivusto muuttunut. Jo alkumetrit eli kotisivu kertoo muutoksesta, värimaailma tuntuu samalta, mutta muutokset ovat heti nähtävillä. Kotisivu jo muistuttaa pelaajia muutamasta tuhansien pelaajien suosikista kuten Starburstistä sekä Reactoonzista.
Oman kasinon valintaan vaikuttavat tekijät
Jos olet pelannut aiemmin nettikasinoilla, tai olet ensikertalainen, niin valintaan vaikuttavat tekijät ovat kuitenkin pitkälti samat. Olemme tässä aluksi listanneet muutaman asian, jotka sinun tulisi tarkistaa aloittaessasi pelaaminen uudella nettikasinolla:
1. Tarkista nettikasinon lisenssi – esimerkiksi Galaksinolla on MGA:n pelilisenssi
2. Saatko voittosi verotta pankkitilillesi – eli onko kasino EU/ETA-lisenssillä
3. Löydätkö säännöt ja luitko ne
Tämän lisäksi on hyvä selvittää suomalaisena, onko asiakaspalvelua saatavana suomeksi. Esimerkiksi Galaksinon kohdalla on saatavilla päiväsaikaan suomenkielinen asiakaspalvelu live chatin kautta. Öisin ja aamusta asiakaspalvelu palvelee englanniksi.
Näiden perusasioiden jälkeen tärkeintä ovat totta kai itse pelit, pelaaminen sekä mahdolliset kasinobonukset. Galaksinon kohdalla pelaaminen onnistuu niin mobiilisti kuin tavallisesti tietokoneella tai padilla ja pelejä on tarjolla varmasti aivan tarpeeksi.
Tarkista myös aloitusvaiheessa, tarjoileeko kasino sinulle sopivat maksutavat. Galaksino esimerkiksi tarjoilee ruotsalaisen Trustlyn kauttta mahdollisuuden maksaa aivan suomalaisella verkkopankkimaksulla ja rahat ovat välittömästi pelitilillä.
Kasinotarjoukset
Useimmat nettikasinot tarjoilevat sekä uusille pelaajille, kuin jo vanhoille asiakkaille erilaisia kasinobonuksia. Galaksinon tämän päivän valikoimassa on monia eri tarjouksia kuten uuden pelaajan kierrätysvapaat ilmaiskierrokset, 10 euron ilmaisveto vedonlyöntiin, kerroinkunkku kisa, 15 % lisäbuusti vedonlyöntiin ja paljon muuta.
Galaksino tarjoilee perustarjousten lisäksi myös oman kauppansa, jossa pelaamalla ansaitut pisteet ovat vaihdettavissa rahanarvoisiin etuihin.
Yleisesti ottaen kasinotarjouksien kohdalla kannattaa aina tarkastaa, millaiset kasinobonusten ja tarjousten ehdot ovat. Tarjouksiin ja bonuksiin voi liittyä mm. aikarajoituksia, pelirajoituksia sekä mahdollinen kierrätysvelvoite. Galaksinon kohdalla uusien pelaajien ilmaiskierrokset ja niiden voitot ovat heti saatavilla olevaa oikeata rahaa, ilman kierrätysvelvotteita!
Pelit ja niiden tarkistaminen
Jokaista kasinopelaajaa kiinnostavat tietenkin pelit eniten, ja Galaksinolla niitä on tarjolla varmasti tarpeeksi, ja monella tapaa lajiteltuina. Karkeat lajittelu on tyyliiin: jackpot-pelit, uudet pelit, yksinoikeudella Galaksinolla, Drops &Wins, megaways, pöytäpelit, bonuspelit, livekasinon pelit ja turnauspelit – tekemistä ja voittoja saatavilla viikon jokaiselle päivälle.
Galaksino on keskivertoa monipuolisempi kasino, jos siinäkin mielessä, että se on tilannut pelistudioilta pelejä vain Galaksinon omaan käyttöön. Tällaisia pelejä on tarjolla yli 30 eri peliä, mukana niin Villiä länttä, Viikinkejä, Tonttuja, Merirosvoja ja vaikka minkälaista seikkailua automaattipelien maailmassa. Galaksinolla on jopa yksinoikeudella peli, jossa on todella isot jackpot voitot: Hyper Viking peli, jonka pääpotti tätä kirjoitettaessa oli 2 773 890 euroa! Tämä Games Globalin luoma viihdepläjäys on todellinen hunajapotti sellaiselle pelaajalle, joka etsii isojen voittojen pelejä. Luonnollisesti tuo pääpotti tulee laukeamaan aina välillä jollekin iloiselle kasinopelaajalle. Mutta muista, jokainen pelaaja, joka pelaa Hyper Viking peliä, voi voittaa potin. Ja jos pelaajia on yhtä aikaa tuhansia, on jokaisella täsmälleen samanlaiset mahdollisuudet.
Livekasino, joka on monen suomalaisen suosiki, tarjoilee sekin todella laajan valikoiman pelaamista. Suomalaiset eivät ole Suomessa päässeet pelaamaan oikeilla kasinoilla kuin Helsingissä, ja hetken Tampereella, ovat innoissaan saadessaan mahdollisuuden pelata livekasinon pelejä missä ja koska tahansa tällaisella valikoimalla kuin mitä Galaksino niitä tarjoilee. Tarjolla on todellakin enemmän pelejä kuin kivijalkakasinoille mahtuisi: game show pelit, ruletit, blackjackit, noppapelit, pokeripelit yms. Tarjolla on myös livekasinon turnauksia. Koska pelipöytiä on tarjolla paljon, on monet niistä lajiteltu panostuksen ja nopeuden mukaisesti, tarkoittaen että esimerkiksi rulettipöytiä on useita erilaisia hieman erilaisin mahdollisuuksin.
Jos olet menossa ensi kertaa livekasinolle pelaamaan, suosittelemme tutustumaan pelin sääntöihin ennen pelaamista. Esimerkiksi liveshow kategoriassa on kymmeniä pelejä! Panostustasot alkavat 10 sentistä ylöspäin ja voittoja on saatavilla tuhansien kertoimilla pelissä kuin pelissä.
Sosiaalinen pelaaminen
Yksi isoista kysymyksistä nykykasinoa valitessasi ovat sosiaaliset pelit. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti tarjoaako kasino peliturnauksia, joissa pelataan toisia pelaajia vastaan. Toisaalta myös on kasinoita, kuten Galaksino, joka tarjoaa myös ns. WeSpin pelaamista. WeSpin pelit tarkoittavat pelistriimejä, joissa lähdetään striimaajan kanssa pelaamaan. Mukana voi olla kymmeniä eri pelaajia pelaamassa striimaajan kanssa – tai voit perustaa oman kasinopelistriimisi ja pelata omien tuttujen kanssa yhdessä.
Oma kasinostriimi on sitä sosiaalista pelaamista korkeimmalla mahdollisella tasolla. Voit osallistua striimaajan pelisessioon yleensä 20-100 euron panostuksella, mikä tarkoittaa, että striimaaja pelaa valitsemaansa peliä isoilla panoksilla ja tavoitteena totta kai hänelläkin on osua isoon voittoon, ja näin palauttaa kaikille katsojille omat rahat + voitot takaisin.
Livekasino, automaattipelit, sosiaalinen pelaaminen ja totta kai vielä pisteenä iin päällä vedonlyönti. Galaksino tarjoilee päivittäiset vedonlyöntikohteet kilpailukykyisillä kertoimilla ja vedonlyöntibonuksilla. Tarjolla on niin livevetoja kuin perusurheiluvetoja ja tarjolla ovat myös laajat e-urheiluturnaukset ja ottelut – näiden lisäksi on vielä Galaksinon oma Onnenveto, jossa pelaaja valitsee panoksen ja voiton ja Galaksinon hoitaa loput! Lue ihmeessä lisää Galaksinon sivuilta tästä vaihtoehdosta, jos se alkoi mietityttämään.
Vastuullisen pelaamisen idea
Olet sitten pelaamassa millä kasinolla tahansa, on vastuullinen pelaaminen kahden osapuolen yhdistelmä. Toisaalla on yritystoimintaan harjoittava kasino, joka tarjoilee pelit viranomaisen valvomana. Myös jokainen peli on tarkastettu ja valvottu. Toisella puolella on sitten itse pelaaja, jonka pitää mitoittaa oma pelaamisensa omaan arkeensa. Peliin laitetut rahat eivät saa aiheuttaa ongelmia arjessa. Eli pelaajan tulisi asettaa itselleen pelibudjetti ja pysyä siinä. Galaksino on omille sivuilleen luonut ohjeet vastuulliseen pelaamiseen ja linkittänyt myös sivustoja, jotka auttavat pelaavaan hallitsemaan omaa pelaamistaan.
Mikä on sinulle sopivin nettikasino?
Yleisesti ottaen kaikki lisensoidut nettikasinot ovat turvallisia vaihtoehtoja. Jokainen niiden tarjoamista peleistä on tarkastettuja eli turvallisia. Näin ollen pohjaidea siitä, että jokainen pelaaja on samalla lähtöviivalla, toteutuu kaikilla lisensoiduilla kasinoilla. Jos kasino sitten tarjoilee sellaisia pelejä, joista pelaaja tykkää ja viihtyy pelien parissa, on myös se kohta täytetty. Isoin kysymys lieneekin itse kasinon grafiikat, teemat ja tarjoukset – toiset tarjoilevat laajempaa skaalan tarjouksia kuin toiset.















