Keno

Uutuuspelin oli tuolloin lanseerannut silloinen Raha-automaatiyhdistys, joka ylläpiti laitteita ja tarjosi innokkaalle rahapelikansalle suureen suosioon ampaisseen numeroarvontapelin. Kenosta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista rahapeliautomaateista, mikä edisti laitteiden leviämistä Hangosta Ivaloon. Joitain Kenon variaatioita tuotiin myös kokeilumielessä pelattavaksi uusissa peliautomaateissa, mutta vain alkuperäinen Keno säilytti suosionsa.

Keno

Kenon pelikoneiden suosioon perustuen lähti Raha-automaatiyhdistystä seurannut Veikkaus kehittämään peliä edelleen uudenlaiseksi valtakunnalliseksi arvontapeliksi. Keno haluttiin nostaa Loton rinnalle koko kansan rahapeliksi. Keno otettiinkin osaksi Veikkauksen televisioitavia rahapeliarvontoja ja päivittäin suoritettavat kenoarvonnat keräsivät vankan suosion. Uusi peli oli tarjolla päivittäin eikä vain kerran viikossa niin kuin silloiset lottoarvonnat olivat. Tämä oli 1990-luvulla jotain aivan uutta ja erikoista.  Tänä päivänä tilanne on aivan toinen ja Kenoa voi pelata kolme kertaa päivässä Veikkauksen pelisivustolla. Vaihtoehtoisesti nettikasinot tarjoavat Kenoa pelattavaksi missä ja milloin vain. Tarvitset vain nettiyhteydellä varustetun mobiililaitteen ja Kenon pelaaminen voi alkaa heti.

Arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet Kenon olevan useamman tuhannen vuoden ikäinen peli. Kiinan muuri on kätkenyt rakenteisiinsa merkkejä ja symboleja, jotka paljastavat että Kenoa on pelattu jo ammoisina aikoina Kiinan muuria rakennettaessa. Kaukoidästä peli onkin alun perin kulkeutunut Eurooppaan karavaanien ja kauppalaivastojen henkilöstön sekä matkustajien mukana. Eurooppalaiset eivät saaneet selvää kiinalaisten kirjoitusmerkeistä, joten peli muokattiin pelattavaksi Euroopassa käytössä olleen merkistön avulla.

Kerran saavuttuaan Eurooppaan, Keno levisi edelleen Euroopan jokaiseen nurkkaan ja siitä edelleen matkailijoiden mukana rapakon taakse Amerikkaan. Helpohkon pelin säännöt oli helppo muistaa ja tarjosi jännittävää viihdettä. Nämä takasivat pelin suosion kaikkialla, missä Kenoa ryhdyttiin pelaamaan.

Kenon suosio ei ole hiipunut lainkaan, vaan se on Lottoamisen ohella suosituimpia rahapelejä Suomessa. Nettikasinoiden valtava pelitarjonta ei ole helposti omaksuttavan Kenon voittokulkua häirinnyt, vaan päinvastoin. Keno on pelattavissa sekä perinteisessä muodossa että monina eri variaatioina myös nettikasinoilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Nettiruletti

Keno-arvonnat ja numerovalinnat

Kenon säännöt muistuttavat lottoarvontaa. Kenossa valitaan numeroita tietystä numeroavaruudesta ja arvonnassa ilmoitetaan tähän numeroavaruuteen perustuvat voittonumerot. Toisin kuin Lotossa, kenonumeroita ei valita kupongille tarkkaan tiettyä määrää, vaan sääntöjen puitteissa voi valita haluamansa määrän numeroita. Veikkauksen tarjoamassa Kenossa tulee valita voittonumeroita kahdesta kymmeneen. Erilaisia kenorivejä voi pelata jokaisessa kolmessa päivittäisessä arvonnassa niin monta kuin haluaa. Numeroiden valinta tulee tehdä yhdestä seitsemäänkymmeneen. Tulokset voi helpoiten tarkistaa Veikkauksen pelisivustolta, missä tietysti myös pelaaminen on kätevintä.

Nettikasinoilla puolestaan tarjontaa on laidasta laitaan. Kenoa voi pelata huomattavan laajoistakin numeroavaruuksista koostuvissa variaatioissa. Valittavien numeroiden määrä voi nousta kahteenkymmeneen tai jopa suurempaankin määrään. Pelikentän koko on täysin valitusta pelistä riippuvainen. Kooltaan se voi siten olla Veikkauksen pelikenttää suppeampi tai laajempi. Tulokset pelaaja saa eteensä saman tien kun on käynnistänyt pelin numerovalintojen jälkeen.

Erilaisten kenopelien säännöt

Veikkaus tarjoaa Kenoa valtakunnallisena arvontapelinä, jossa selvät säännöt eikä erilaisia variaatioita ole tarjolla. Veikkauksen omalla nettikasinolla ei ole tarjolla Kenoon perustuvia pelejä, joissa tulokset ilmoitettaisiin välittömästi. Kansainväliset nettikasinot sen sijaan tarjoavat suomalaisille pelaajille useita erilaisia Keno-pelejä. Säännöt ovat melko samanlaiset kaikissa Keno-peleissä niin Veikkauksella kuin nettikasinoillakin.

Veikkauksen tarjoama Keno

Veikkaus tarjoaa Kenoa perinteisenä arvontapelinä, jossa arvonta tapahtuu ennakkoon ilmoitettuna ajankohtana. Tällä hetkellä vuonna 2021 arvontoja on kolme kertaa päivässä eikä vuodelle 2022 ole suunniteltu muutoksia peliin. Pelaaminen on helpointa Veikkauksen pelisivustolla, mutta perinteinen pelikuponkipelaaminen onnistuu myös esimerkiksi R-kioskilla tai muussa rahapelipisteessä.

Pelasi sitten perinteisellä paperikupongilla tai Veikkauksen pelisivustolla, tapahtuu pelaaminen käytännössä seuraavasti:

  1. Valitse panos
  2. Valitse kenotaso eli numeroiden määrä
  3. Päätä, haluatko aktivoida kuningaskenon
  4. Päätä, haluatko aktivoida järjestelmäkenon ja tee tarvittavat valinnat, mikäli pelaat järjestelmäkenoa

Tehtyjä valintoja ei enää maksun jälkeen pysty vaihtamaan. Vain tekninen vika saattaa peruuttaa kupongin ja tällöin saat rahasi takaisin.

Veikkauksen Kenossa arvataan kahdesta kymmeneen lukuarvoa jokaista peliriviä kohden. Mitä enemmän numeroita arvaat, sitä suurempia voittoja voit voittaa. Valitsemalla kupongille pikakeno-toiminnon, arpoo satunnaisgeneraattori haluamasi määrän numeroita. Veikkaus tarjoaa myös erihintaisia Keno-rivejä, joita myydään nimillä Täyskeno, SuperTäyskeno ja Tuplakeno. Aktiivisten Keno-pelaajien kannattaa tutusta näihin tuotteisiin Veikkauksen pelisivustolla.

Kenoa voi pelata myös kestopelinä, mutta pisimmillään vain kahden viikon ajan. Koko pelimaksu kahdelta viikolta on maksettava saman tien. Pitkäkestoisempaan pelaamiseen samoilla pelinumeroilla on olemassa parempi vaihtoehto, joka on pelitilaus. Tekemällä tilauksen omalta pelitililtä Veikkauksen pelisivustolla, jatkuu samoilla numeroilla pelaaminen niin kauan kuin pelitilillä on riittävästi rahaa pelikuponkimaksun kattamiseen. Tilauksen voi toki itse keskeyttää milloin vain.

Tarkat voittotaulukot voi tarkistaa Veikkauksen pelisivustolta. Mikäli kuningaskeno on ollut valittuna pelikupongille, nousevat mahdollisten voittojen suuruudet huomattavasti. Päävoitto voi tällöin olla jopa kolme miljoonaa euroa.

Kenoa nettikasinoilla ja säännöt

Kenon pelaaminen nettikasinolla on laillista ja turvallista, kun valitsee luotettavan nettikasinon. Ennen pelaamista kansainvälisellä nettikasinolla, kannattaa tarkistaa kyseisen rapapelisivuston pelilisenssi. Maltan ja Viron peliviranomaisten myöntämät pelilisenssit takaavat rehelliset ja turvalliset Kenopelit nettikasinolla. Tällöin myös mahdolliset voitot ovat verovapaita kaikille suomalaisille.

Nettikasinoilla Kenon pelaaminen on tehty hyvin helpoksi. Kuponkeja ei tarvitse täytellä kioskilla ja pelitositteiden säilyttämisestä ei tarvitse huolehtia. Kaikki löytyy omalta pelitililtä. Mikäli nettikasinolla pelaaminen on vielä vierasta, kannattaa Kenosta kiinnostuneiden suunnata nettikasinoiden tarjonnan pariin ja hyödyntää uusien asiakkaiden tarjoukset. Uudet pelaajat voivat saada ilmaista pelirahaa tai muita etuja, joilla nettikasinot pyrkivät houkuttelemaan uusia asiakkaita pelien pariin. Lue kuitenkin aina tarkkaan tervetulobonusten ehdot.

Nettikasinoiden peleissä on lähes poikkeuksetta reilumpia palautusprosentteja kuin Veikkauksella. Tämä tarkoittaa parempia voittomahdollisuuksia. Kenoa voi myös pelata silloin kun sinulle sopii, eikä arvontaa tarvitse odotella.

Kenon erilaisia variaatioita on tarjolla runsaasti, joten kannattaa käyttää hetki pelin ohjeiden lukemiseen. Itse Keno-pelit ovat perusteiltaan hyvin yksinkertaisia onnenpelejä, joissa valitaan haluttu määrä onnennumeroita ja käynnistetään peli. Ohjeista löytyvät tarkemmat selitykset erilaisista voittoyhdistelmistä ja voittojen suuruuksista.

Käytännössä saat nettikasinoiden Keno-peleissä numerokentän, josta voit klikkailla haluamiasi numeroita tai jättää numerovalinnan pelin automatiikan hoidettavaksi. Luvut voivat olla esimerkiksi väliltä 1 – 80 tai jotain muuta riippuen kustakin Kenon variaatiosta. Pelin käynnistyspainikkeen klikkaamisen jälkeen saat tulokset välittömästi ruudulle. Voitot lisätään automaattisesti pelitilin saldoon. Uutta kierrosta varten voit valita uudet numerot tai jatkaa samoilla numeroilla. Pelin panostuksen suuruuden voit vapaasti päättä itse.

Porukkapelaaminen Kenossa

Nettikasinot eivät porukkapelaamista tunne, mutta Veikkauksen kenoarvontaan voi osallistua porukkapelin muodossa. Porukkapelissä useampi pelaaja jakaa pelikupongin kustannukset keskenään. Jokaiselle tulee samansuuruinen osuus maksettavaksi ja jokainen pelaaja saa mahdollisista voitoista samansuuruisen osuuden. Kymmenen hengen porukalle osuva kymmenentuhannen euron voitto tarkoittaa sitä, että jokainen pelaaja saa tuhat euroa voittoa.

Porukkapeli sopii erityisen hyvin järjestelmäpelaamiseen, joka on huomattavasti tavallista kenoriviä kalliimpi. Mitään paljoustarjousta porukkapeli ei tuo, vaan se nimenomaan jakaa kalliin kuponkimaksun kohtuullisempiin osiin. Porukkapeliin voi osallistua keräämällä oman porukan tai ostamalla osuuden valmiista porukkapelistä. Valmiita osuuksia porukkapeleistä löytyy Veikkauksen pelisivulta tai rahapelien myyntipisteistä, kuten R-kioskilta.

Keno ja bonukset

Bonuksien ja tarjousten metsästäjien on suunnattava kansainvälisille nettikasinoille. Veikkaus ei voi tarjota minkäänlaisia bonuskampanjoita tai tervetulopaketteja uusille tai vanhoille pelaajille. Nettikasinoilla tilanne on toinen ja kasinot kilpailevat ankarasti uusista asiakkaista.

Avokätisiin tervetulotarjouksiin voi sisältyä suurimmillaan satoja euroja pelirahaa ensitalletuksen myötä. Ilman talletusta annettavat bonukset ovat harvinaisempia, mutta myös mahdollisia. Bonuksien ehtoihin kannattaa tutustua ja varmistaa, että bonusrahaa voi käyttää Kenossa. Valitettavan usein bonukset ovat sidottuja tiettyihin yksittäisiin peleihin, eikä Keno yleensä kuulu niihin. Muitakin bonusrajoituksia ehdoissa määritellään, joten niihin on syytä perehtyä pettymykseltä välttyäkseen.

Pelinumeroiden valinta Kenossa

Pelinumerot ovat pelaajan valitsemia lukuarvoja, jotka merkitään pelikuponkiin. Kenties yleisin variaatio nettikasinoilla pelattavasta Kenosta on peli, jossa valitaan lukuja kahdesta kahteenkymmeneen lukua. Veikkaus puolestaan tarjoaa hieman suppeampaa Kenoa, jossa valinta kohdistuu kahdesta kymmeneen lukuun. Veikkaus ei tarjoa muita variaatioita, mutta nettikasinoilla voi olla monenlaisia Keno-pelejä tarjolla.

Jos pelaat Veikkauksen Kenoa, tulee sinun valita kenonumerot väliltä 1 – 70. Nettikasinoilla numeroväli voi olla tätä suurempi tai pienempi. Pienempien ruudukoiden käyttö on tosin harvinaisempaa. Nettikasinoiden pelien ohjeet voivat vaihdella, joten niihin kannattaa aina perehtyä ennen kuin laittaa ensimmäisen panoksen peliin.

Yksi suurimpia etuja nettikasinolla pelaamisessa on pelin nopeus. Voittonumerot arvotaan saman tien eikä vain tiettyinä ajankohtina. Arvonnan tekee sertifioitu satunnaislukugeneraattori, mikä tekee nettikasinopelaamisesta turvalista. Mahdolliset voitot pamahtavat ruudulle heti pelin päätteeksi ja rahat lisätään pelaajan pelitilille.

Veikkaus suorittaa Kenon arvontoja kolmasti päivässä. Kukin arvonta tuo ruudulle yhteensä 20 numeroa. Näiden perusteella jaetaan voitot onnekkaille veikkaajille. Voittosummaan vaikuttaa panos ja oikein saatujen kenonumeroiden määrä.

Mitkä numerot ovat kenossa parhaimmat?

Otsikko on hieman paradoksaalinen, sillä Kenossa ei ole yksinkään numero parempi kuin toinen. Kyseessä on täysin tuuriin perusta rahapeli. Mitään erityistä talon etua kurovaa strategiaa tai taktiikkaa ei ole olemassa. Jos jokin tilasto kertoo, että tietyssä Keno-pelissä jokin numero on ilmennyt useammin kuin muut numerot, on kyse pelkästään sattumasta. Edellisten kierrosten tulokset eivät kerro mitään tulevien pelikierrosten mahdollisista voittonumeroista.

Edellä kerrotusta huolimatta Kenoon voi tuoda oman lisämausteensa valitsemalla numeroita tietyn kaavan tai säännön mukaisesti. Näillä ei sinänsä tehdä onnetarta suopeammaksi, mutta tekevät pelaamisesta hieman hauskempaa.

Onnennumeroiden käyttö

Ajan myötä lähes jokaiselle meistä syntyy mielikuvat omista onnennumeroista. Ne voivat liittyä johonkin tärkeään elämäntapahtumaan, joka on sattunut tiettynä päivämääränä tai muulla tavalla tiettyyn numeroon liittyvä onnenpotku, joka on tapahtunut useamman kerran. Tästä syntyy itselle mielikuva, että tämän numeron täytyy olla minun onnennumero.

Omat onnennumerot on helppo muistaa ja niiden käyttö sopii hyvin Kenon pelaamisen. Voittorivin tarkistusksin on helppoa jopa ilman pelitilille kirjautumista, kun numerot ovat automaattisesti mielessä.

Tasoitusteorian käyttö

Matemaatikot ovat kautta aikain yrittäneet löytää keinoja päihittää rahapeleissä talon etua hyödyntämällä todennäköisyyslaskentaa. On olemassa matemaattinen teoria siitä, että jokainen pelikentän luku ilmenee pelissä yhtä monta kertaa pitkän ajan kuluessa. Tämän vuoksi tilastoista voidaan tarkistaa, mitkä luvut ovat ilmenneet toisia harvemmin ja tulevilla pelikierroksilla veikataan näitä lukuja.

Keno-pelien käyttämillä satunnaisgeneraattoreilla ei ole kuitenkaan mitään ymmärrystä tasoitusteoriasta, vaan ne arpovat jokaisella kierroksella numerot täysin sattumanvaraisesti. Historialla ei ole mitään merkitystä satunnaisgeneraattorille.

Vierekkäiset numerot

Vierekkäisten numeroiden valintaan liittyy tiettyjä riskejä. Missään nimessä ei kannata pelata numerosarjoja, jotka alkavat ykkösestä ja jatkuvat tiettyyn numeroon asti tasaisesti. Tällaista riviä pelataan yllättävän paljon ja mikäli suurvoitto osuu tällaiselle riville, laimenee voittopotti huomattavasti.

Vierekkäisten numeroiden suosio perustuu niiden ilmenemisestä mieleen jäävään muistijälkeen. Pelaajat saattavat helposti muistella aiempien kierrosten vierekkäisiä numeroita ja kuvitella, että vierekkäisiä numeroita ilmenee usein. Ne ovat kuitenkin aivan yhtä satunnaisia kuin hajanaisetkin numerosarjat.

Mikäli haluaa pelata vierekkäisiä numeroita, kannatta niitä valita muutama vierekkäinen eri puolilta pelikuponkia. Tällöin ei tule valinneeksi yleistä suosittua suoraa numeroriviä, jolla mahdolliset voitot jäävätkin harmittavan pieniksi.

Kestorivin pelaaminen

Kestorivillä tarkoitetaan sellaisten numeroiden pelaamista viikosta toiseen, jotka ovat itselle tärkeitä syystä tai toisesta. Kyseessä voi olla onnennumeron tapaiset hyviin muistoihin perustuvat numerot tai muulla tavalla itselleen tärkeiden numeroiden käyttö. Toisaalta kestorivi voi olla myös täysin keksitty numerosarja, jota vain pelataan viikosta toiseen.

Kestorivin perusajatus on, että kerran aloitettuaan pelaamisen tietyllä numerosarjalla, ei siitä voi enää luopua. Päävoitto voi osua juuri sille pelikerralle, kun unohtaa käyttää omaa kestoriviään. Kestorivi jää myös lopulta mieleen hyvin ja rivin tarkistaminen on helppoa.

Toistuvat numerot

Edellisen kierroksen numeroiden valinta kupongille on eräänlainen taktiikka, johon jotkut pelaajat uskovat. Näiden niin sanottujen kuumien numeroiden uskotaan olevan usein ilmeneviä lukuja. Niiden arvellaan todennäköisesti toistuvan myös seuraavalla pelikierroksella.

Kenossa ei kuitenkaan ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tietää tulevia numeroita, joten tällä taktiikalla ei ole mitään todellisuuteen pohjautuvaa perustaa. Peli on täysin sattumanvarainen.

Amuletit ja horoskoopit

Onnenkalujen käyttö ja tähtikarttojen lukeminen voi olla hauskaa viidettä, mutta pelitulosten ennustamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Jokainen voi toki uskoa mihin haluaa, mutta kenellekään ennustajalle ei kannata ainakaan maksaa rahaa siitä, että saa tietoonsa tulevan kenokierroksen numerot. Kukaan ei tiedä niitä numeroita.

Kenon numeroiden valinnassa kannattaa kuunnella omaa sisäistä ääntä ja valita sen perusteella numerot. Tällöin voit onnen potkaistessa kiittää vain itseäsi.

Millaisia ovat voittosummat Kenossa?

Kenon pelaamisessa paras hetki on tietysti se, kun voitto osuu kohdalle. Tarkka voittosumma määräytyy pelin sääntöjen puitteissa muutamaan asiaan perustuen. Asetettu summa vaikuttaa tietysti voittosumman suuruuteen. Tämän ohella oikein saatujen numeroiden määrä ja mahdolliset lisäkertoimet sekä bonukset vaikuttavat lopulliseen voittosummaan.

Tavalliset voitot näkee kätevimmin jokaisen Kenon voittotaulukosta, joka löytyy nettikasinoiden peliohjeista. Veikkaus tarjoaa vastaavat voittotaulukot omalla pelisivustollaan. Näistä taulukoista voi suoraan nähdä asetetun panoksen suuruuden vaikutuksen voiton suuruuteen. Panoksen vaikutus on suoraviivainen, mutta voittokerroin voi vaihdella pelityypistä riippuen.

Veikkauksen peleissä voi ostaa omalle kupongille lisäkertoimia, jotka kasvattavat voiton suuruutta kertoimen mukaisesti. Veikkauksen kunigaskerroin on lisämaksullinen ominaisuus, joka voi suurimmillaan antaa miljoonakertaisen kertoimen. Jättikertoimen saa vain, jos on onnistunut veikkaaman kaikki numero oikein.

Nettikasinot tarjoavat usein kertoimia erillisinä bonuksina, jotka ilmenevät satunnaisesti ilman erillistä maksua. Bonus ilmoitetaan pelikierroksen alussa, jolloin kyseinen pelikierros saa osakseen ylimääräistä jännitystä pelaajan tietäessä mahdollisen voiton kertautuvan moninkertaiseksi.

Suomalaisia suurvoittajia Kenossa

Veikkauksen Kenosta lukuisat suomalaiset ovat voittaneet suurvoittoja pelin olemassaolon aikana. Kenties nettikasinoillakin on suuria voittoja saatu Kenossa, mutta niistä ei ole tilastoa olemassa. Veikkauksen osalta sen sijaan suurvoitoista kerrotaan tiedotteissa, jotka löytyvät Veikkauksen pelisivustolta. Miljoonan euron kenovoittoja on jaettu viime vuosina seuraavasti:

  • 2017, Espoo
  • 2020, Oulainen
  • 2021, Naantali

Enemmänkin miljoonana euroon yltäneitä päävoittoja on Kenossa jaettu aiempina vuosina.

Keno on aktiivisten veikkaajien suosima peli, jossa riittää jännitettävää niin Veikkauksen päivittäisten arvontojen parissa kuin nettikasinoiden välittömästi tulokset ilmoittavissa Keno-peleissä. Tuhansia vuosia vanha Keno on yksi tämän päivän suosituimpia rahapelejä.

Ruletti